perjantai 10. lokakuuta 2014

Värikäs liigakauden avaus!

Liigassa mielenkiintoinen alku

Naisten salibandyliiga on käynnistynyt ja millä tavalla! Sarjataulukon kärjessä komeilee Papas joka on hävinnyt neljästä pelaamastaan ottelusta vain yhden. Kajaanilaisten "etelänmatkalta" oli kotiintuomisina täydet pisteet kun sekä TPS että Tapanilan Erä III kukistuivat. OLSin lopetettua on Papas ottanut pohjoisimman joukkueen haasteet hienosti vastaan, eikä vähiten Emmi Niemelän ansiosta.

Muuallakin on tapahtunut : PSS kävi NST:n vieraana ja nappasi pisteet Porvooseen 3-8. Ruskeasuolla M-Team piti pisteet kotona Kooveen kaaduttua 7-5. Viime vuoden mitalistijoukkueet ovat pelanneet vasta kaksi ottelua joka osaltaan selittää tlannetta. SB-Pro:n Champions Cup -matka on takana ja joukkue jatkaa liigakautta kohdatessaan Steelers JSB:n 11.10.2014. Myös Classic ja Happee pelaavat kotonaan joten sarjataulukkoon on odotettavissa muutoksia.

Karoliina Kujala (SB-Pro) palaa Champions Cupin jälkeen liigamaalivahtien haastajaksi

Uutisointia ja vaikenemista

Kauden alkaessa on seurojen tapa uutisoida ollut mielenkiintoista.  Monet seurat ovat kunnostautuneet viime kauteen verrattuna otteluraportoinneissa ja muussakin tiedotuksessa hienosti. Useimmista peleistä on nopeasti ja jopa reaaliaikaisesti raportointia niin somessa kuin seurojen omilla sivuilla. Hienoa!  

Uutisointia seuratessa tulee kuitenkin huomanneeksi että tappiollisista otteluista ei kovin usein ole raporttia. On oletettavaa että joukkueiden kannattajat  kaipaavat myös uutisointia ja analyysiä otteluista jotka eivät niin hyvin menneetkään. Tosi kannattaja kuulee moiset uutiset taatusti joukkueelta itseltään mieluummin kuin somessa jossa nimettömät kommentoijat vielä halutessaan pääsevät värittämään uutisointia suuntaan jos toiseenkin. Ajankohtaisista asioista, niin hyvistä kuin huonoistakin tiedottamista kannattajat varmasti arvostavat.

Kaukojännittäminen

Omien siviilikiireiden takia käy joskus kuten viime viikonloppuna. Mielenkiintoisiin otteluihin ei paikan päälle pääse, ja on seurattava  pelit mediassa. Varsinkin puolen minuutin välein päivittyvän  (ja usein vielä takeltelevan) seurantasivun kautta seuraaminen on hermoja raastavaa, todella! Livestreamaukset ovat  helpompia, niissä kun myös näkee kentän tapahtumat  eikä tarvitse vain aavistella ja huolehtia mitä ruutuun seuraavaksi napsahtaa…. ;)

Hyvää liigasyksyä toivotellen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti